14.3.2017

Uusia asioita

Moi!

Havahduin tässä yksi päivä siihen, että olen viime aikoina löytänyt pari uutta tavaraa ja keksinyt uusia käyttötapoja minulla jo ennestään oleville asioille. Ajattelin tulla kertomaan tänne bloginkin puolelle nämä jutut, josko tekin saisitte sitten uusia vinkkejä kokeiltavaksi.


Olen aina ollut vannoutunut Fazerin suklaiden kuluttaja. Suklaaostoksilla kaupasta lähtee aina mukaan Fazerin suklaalevy. Kotiin oli kuitenkin ostettu Pandan suklaalevyja ja minäpä otin sitten tämän Minttumuru-levyn testiin. Onneksi otinkin, heti ensimmäisen palan jälkeen olin aivan ymmyrkäisenä sen mausta. Yksi parhaimmista suklaista mitä olen ikinä maistanut! Jos pidät mintusta ja suklaasta, niin maista todellakin tätä!



Power of makeupia tehdessä keksin kokeilla laittaa tuon strobing stickin päälle Essencen Shading powderista löytyvää highlighteria. Tällä tavalla highlighterin sävystä tulee hieman erilainen ja eikös se vaihtelu virkistäkin mukavasti? Vasemmalla näitä kahta sekoitettuna, oikealla pelkkä strobing stick.


Tummempien luomivärien laitto luomivakoon, eli ikäänkuin silmien varjostaminen, ei todellakaan ole mikään uusi asia. Minä kuitenkin kokeilin sitä vasta vähän aikaa sitten ja muutenkin olen aika äskettäin taas alkanut käyttää luomivärejä. Niiden käytössä minulla oli aika pitkäkin tauko, sillä ne eivät vain pysyneet luomillani vaan ne melkein heti kerääntyivät yhdeksi jonoksi. Sitten sain vinkin kokeilla laittaa meikkivoidetta pohjustusaineen alle ja sen jälkeen luomivärit ovat kyllä pysyneet koko päivän!


Fantasiakirjoista en ole oikein välittänyt mutta nyt olen lukemassa kahta fantasiasarjaa. Tässä jo vähän esimakua, mitä tulee olemaan maaliskuun luetuissa kirjoissa...

Oletteko te löytäneet viime aikoina uusia asioita tai uusia käyttötapoja jo omistamillenne tuotteille?

18 kommenttia:

  1. Kiva postaus :)
    Highlighter on sellane asia jota on kiva käyttää, mut se loppuu tosi nopeesti. Ite taidan laittaa aivan liikaa sitä, hehe. Rahaa ei löydy niin paljon ylimääräistä et voisin ostella uusia niin oon ruvennu käyttämään luomiväriä korostamiseen :D

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei haittaa vaikka sitä onkin liikaa, on kiva hehkua :D Luomivärit voisivat kyllä olla hyviä korostamiseen.

      Poista
  2. Ihana postaus!! Tota suklaata on kyllä maistettava. :-)
    Mä käytän luomivärin alla silmille tarkoitettua primeria. Annan sen kuivua ja puuteroin sen jälkeen luomet. Sitten laitan luomivärin ja pysyy kyllä täydellisesti koko päivän. Jos et oo tätä kokeillut niin testaile. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja maista toki! Joo ite käytän aina primeria silmille ja se ei yksistään auttanut. Sitten aloin käyttämään myös meikkivoidetta silmissä ja sitten on pysyny luomivärit :)

      Poista
  3. Ihana ja mielenkiintonen postaus Sini ❤ Noi pandan suklaalevyt on hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Milla♡ Tuo yksilö on ainakin ihana.

      Poista
  4. Tuo suklaa on kyllä superhyvää!! Oon itekki vannoutunut fazer-fani mut kerran testasin tota sen halvan hinnanki takia ja ihastuin, nam! :-D

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Pandan suklaalevyt ovat kyllä osanneet yllättää :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postausidea! Nuo kirjat kyllä kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus ja idea! Tuo Pandan minttusuklaa on kyllä ihan parasta, muuten Fazer vie kyllä voiton... ;)

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!♡ Haha jep, Fazer on vielä voittaja!

      Poista
  8. Kiva poistaus, sulla on kiva tyyli! :)

    VastaaPoista
  9. Minä luin yläasteen aikoina ja vielä lukion ykköselläkin tosi paljon kirjoja, niin suomeksi kuin englanniksikin, mutta sitten se vähän jäi lukion viedessä enemmän aikaa kakkos- ja kolmosluokalla- nyt helmikuussa löysin kuitenkin intoni lukemiseen taas uudelleen, ja avasin pääsykokeisiin lukemisen vähän kevyemmin lukemalla 12-osaisen englanninkielisen fantasiakirjasarjan (Yön talo/The House of Night), jota lukiessa sai taas hyvästi otteen kieleen ja sellaisen hyvän fiiliksen myös kielen suhteen, vaikka viimeisimmästä enkun tunnista on aikaa jo yli kaksi vuotta. Sanavaraston laajuus se yllättää minut edelleen, mutta kielioppia täytyy kyllä harjaannuttaa vielä ennen kokeita niin ei tee aloittelijan erheitä tiukassa paikassa! :D Kyllä se lukeminen on juurikin niin kivaa, kuin muistinkin- tauko tästä todellisuudesta ja seikkailu toisaalla, ihan toisena ihmisenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että löysit lukuintosi uudestaan! Kielioppi kyllä meinaa aina unohtua tiukan paikan tullen ainakin itellä :D Tsemppiä pääsykokeisiin!

      Poista