10.12.2017

Saan syödä aivan kuten haluan

Viime aikoina ihmisten syömiset ja ruokavalio ovat olleet kova puheenaihe. Tämän innoittamana ajattelin avata oma ruokavaliotani sekä ottaa kantaa siihen.

ruoka1

Otetaan alkuun yleisesti pari sanaa omista syömisistäni. Olen vähentänyt maitotuotteiden käyttöä ja ne ovatkin ainoa ruoan osa-alue, jonka käyttöä rajoitan. En siis osta itse maitoa, juustoa enkä maitoon tehtyjä jogurtteja, margariinia tai esimerkiksi rahkoja. Mutta kuten sanoin, olen vain vähentänyt niiden käyttöä, en kokonaan lopettanut. Käytän edelleen kermaviiliä dipin tekoon ja syön fetajuustoa, jos sitä on salaatissa. Käytän myös normaalia maitoa kahvissa esimerkiksi kyläillessä jonkun luona, mutta kuten sanottua, en itse sitä osta.

Miksi sitten tein tällaisen valinnan? Ihan vain sen takia, koska minä en tarvitse niin paljoa maitotuotteita. Soijajogurtti on aivan yhtä hyvää kuin maitoon tehty ja kauramaidon kanssa kahvi on jopa parempaa. Ja kun kerta margariinia saa myös maidottomana ja sekin maistuu hyvältä, niin sitten ostan sitä. Vaikka itse teen näin, se ei tarkoita, että muidenkin pitäisi. Jos minä pärjään ilman maitotuotteita, se ei tarkoita, että muutkin pärjäävät. Joku voi pitää kahvista enemmän normaalin maidon kanssa kuin kauramaidon, jolloin hän saa käyttää normaalia maitoa.

Tästähän voi herätä kysymys, että miten sitten kalsiumin saannin laita? Mistä saan sen, kun en käytä enää paljoa maitotuotteita? On totta, että maidossa on paljon kalsiumia, mutta kalsiumia on myös muissa ruoka-aineissa, esimerkiksi manteleissa ja parsakaalissa. Lisäksi kauramaito- ja soijajogurttituotteisiin on yleensä lisätty kalsiumia, joten ne ovat yhtä hyviä kalsiuminlähteitä kuin maitotuotteet. Koska haluan kuitenkin olla varma riittävästä kalsiuminsaannista, syön sitä myös purkista.

Muita erikoisuuksia omassa ruokavaliossani ei ole, eikä tämä maidon kanssa vekslaaminen ole sekään mitenkään erikoista. Jääkaapissani on vain vähän erilaisempia tuotteita, kuin maitoa käyttävillä.

ruoka2

Tästä pääsemmekin sitten ihan oikeaan ruokaan. Kuten jo mainittu, en ole vegaani enkä kasvissyöjä, vaan syön sitä mikä on hyvää. Lukiossani on kaikille muille ruuille paitsi kalaruuille kasvisvaihtoehto ja minä syön sitä kasvisruokaa, jos se on parempaa kuin tarjolla oleva liharuoka. Kasvisruokaan on yleensä käytetty enemmän mausteita, jolloin se maistuu paremmalta kuin lihaversio. Esimerkiksi omasta mielestäni koulun kasvispullat ovat parempia kuin lihapullat, joten miksi ihmeessä söisin lihaversiota, kun kerta kasvisversio maistuu paremmalta ja sitä on saatavilla?

Vaikka syön sen mukaan, mikä maistuu omasta mielestäni parhaimmalta, jotkut kokevat heti ongelmaksi, jos se omasta mielestäni paremmalta maistuva ruoka on kasvisruokaa. Aivan kuin kasvisruoka lautasella olisi heti hyökkäys liharuokaa syövää kohtaan. En (toivottavasti kenenkään mielestä) tuputa näitä kasvsruokia ihan kuten en tuputa liharuokaakaan kenellekään silloin kun sitä syön. Olen kuullut pari kertaa kommenttia siitä, kun syönkin ruuasta kasvisversiota, esimerkiksi ''mikä vegaani sinä oikein olet?'' ja ''tuo on niitä tämän päivän villityksiä''. En ole vegaani enkä valitse ruokaani villityksien takia, vaan ihan sen mukaan, mikä on omasta mielestäni parempaa.

Pidän nuotiomakkarasta, kebab-jauheliha-pepperoni-pizzasta sekä tortilloista tex mex -jauhelihalla. Pidän myös bataatti-linssikeitosta, juures-linssipastasta sekä kasvispullista. Toisalta vihaan kasvispihvejä sekä maksalaatikkoa. Sekä liha- että kasvisruoissa on ne ruuat, joista en pidä. Maksalaatikkopäivänä voin syödä parempaa ohrapaistosta ja kasvispihvipäivänä jauhelihapihvejä.

ruoka3

Yleensä vegaanien ja kasvissyöjien sanotaan olevan niitä, jotka valittavat lihansyöjille, mutta ihan yhtä hyvin myös lihaa syövät voivat olla niitä valittavia osapuolia. Minä aion jatkossakin syödä sitä, mikä on omasta mielestäni parempaa muiden mielipiteistä välittämättä. Sinä saat syödä juuri kuten haluat. Annathan muidenkin?

Mitä ajatuksia teksti herätti sinussa?

26 kommenttia:

  1. Maitotuotteita voisin vähentää itsekin, ja kasviruoka on todellakin parempaa, vaikka myöskin syön lihaa. Toisten syömisiin ei pitäisi kyllä ikinä puuttua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä vähentää maitotuotteita, jos kiinnostusta yhtään on! Voithan aina palata takaisin niiden käyttöön, jos maidottomat tuotteet eivät napanneetkaan. Jep!

      Poista
  2. Oon ihan täysin samoilla linjoilla sun kanssa! Jokaisen kuuluu syödä sitä, mikä just itselle tuntuu parhaalta, mutta mun mielestä olisi hyvä myös miettiä valintojensa eettisyyttä - suosiakko suomalaista lihaa ulkomaisen sijaan tai syödäkö silloin tällöin sitä kasvisruokaa sen lihan sijaan. Itse olen ollut vegetaristi jo vuosia, nykyään syön kananmunia ja voita lukuunottamatta vegaanisti suurimman osan ajasta, kun ostan itse omat ruokani. Mulle tämä sopii ja kerron mielelläni muillekin, miksi oon valinnut tän elämäntavan jos he siitä kysyvät, mutta en koe tarpeelliseksi tyrkyttää vegeilyä kenellekään. Jokaisen omia valintoja nämä jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että ajattelet samalla tavalla! Sullakin on tosi hyviä pointteja. Kasvisruuan herkullisuuden lisäksi tuo eettisyys on kans sen hyvä puoli ja mulle se on vain yksi iso plussa. Hyvä, että oot löytäny oman tapasi syödä ja jaat siitä tietoa muillekin, jos he sitä haluavat! :)

      Poista
  3. Kirjotit hyvästä aiheesta :) Tuntuu että ruokavaliot herättävät paljon keskustelua ja ihmiset helposti kysyvät miksi syöt kuten syöt. Muille asian ei edes kuuluisi kuulua, pääasia että itse voi hyvin ja on tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oot aivan oikeessa, ruoka on jotenkin tosi iso asia nykypäivänä. Kyllä jokaisen pitäisi saada syödä niin kuin haluaa :)

      Poista
  4. Todella puhutteleva aihe ja teksti! Syöminen ja erilainen ruokavalio herättävät todella paljon keskustelua nykymaailmassa, mikä on toisaalta erittäin hyvä asia - niistä aiheista täytyy puhua! Minua kiehtoisi alkaa syömään myöskin vähän enemmän kasvispainotteisemmin, sekä jättää vaikkapa juurikin maitotuotteet pois, mutta se ei tule onnistumaan tässä perheessä kun vielä kotona asun! Ehkä sitten opiskelijana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä asioista on hyvä puhua, mutta ei heti vähätellen tai kyseenalaistaen. Suosittelen kokeilemaan, kun kerta kiinnostusta on! Itelläni on helppo päättää omista syömisistäni kun omillani asun ja kyllä sinäkin saat pian siitä päättää! :)

      Poista
  5. Tämä oli todella hyvä postaus ja hyvin kirjoitettu! Itsekin valitsen lukion ruokalasta aika usein kasvisvaihtoehdon, jos se on parempaa. Esimerkiksi siikapihvipäivänä valitsen papulinssipihvit ja osa pöytätovereista kyselee että mikäs kasvissyöjä sinä olet. Suurimpana osana keittopäivistä valitsen kasviskeiton, koska koulun kasvissosekeitot on yleensä todella hyviä, mutta jos tarjolla on lihapullia tai lohiperunapaistosta, valitsen liharuuan. Maitotuotteita käytän, mutta maitoa en ole juonut kuudennen luokan jälkeen, koska se on mielestäni pahaa ja yläasteella sitä ei ollut enää pakko juoda, toisin kuin ala-asteella. Inhoan kaikkia kouluterveydenhoitajia jotka sanovat että ilman maitoa ei pärjää ja sitten pitäisi ainakin syödä jotain kalsium-kapseleita tai vastaavia. Enkä ymmärrä tätä suomalaista maitoyhteiskuntaa, jossa aikuiset ihmiset juovat sitä, mikä on tarkoitettu (eläin)lasten kasvamiseen... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mun mielestä on tosi hyvä uudistus, että on myös kasvisvaihtoehtoja. Kasvissosekeitot on todellakin hyviä! Meillä on vain yhtä kasvissosekeittoa ja toivoisin niitä kyllä olevan useammin :/ Suomessa tuputetaan kyllä tosi paljon maitoa. Onhan siinä toki tosi hyviä aineita, sitä ei käy kieltäminen, mutta vasikoillehan se on ensisijaisesti tarkoitettu!

      Poista
  6. Hyvä teksti! En ymmärrä, miksi se muille kuuluu miten kukakin syö. Mua ärsyttää jos joku tulee kommentoimaan mun syömisiä, esim. töissä tulee usein kommenttia että meinaatko muka pärjätä tolla salaatilla :D No kyllä meinaan, muuten varmaan söisin jotain muuta. Tykkään syödä salaatteja lounaaksi koska raskaan aterian jälkeen alkaa väsyttää. Seuraavaksi tulee kysymys että missä salaatinkastike. No en yleensä käytä sitä kun en erityisemmin tykkää kastikkeista. Miksi näitä pitää muille selitellä, en ymmärrä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi on niin ärsyttävää, kun syömiäsi ruokia pitää jollakulla kommentoida. Syömisen kuuluisi olla nautinnollinen hetki, eikä sellainen, että pitää pelätä muiden sanomisia.

      Poista
  7. On kyllä aina hyvä valinta valita kasvisruokaa, se tekee hyvää itselleen sekä koko maailmalle! :) Mä lopetin lihan syömisen kohta yhdeksän vuotta sitten enkä ole koskaan katunut. Mulle sanottiin, että se on vain muoti-ilmiö ja plaah :D Kalaa kyllä syön sekä kananmunaa ja maitotuotteita käytän, mutta ostan myös maidottomia ja täysin vegaanisia tuotteita aina sillon tällöin, ihan fiiliksen mukaan. Oon todellinen suklaafani ja olin niin yllättynyt miten hyvää vegaaninen suklaa oli! Mielestäni on parempi tehdä jotakin hyvää eläinten ja maailman hyväksi kuin se ettei tekisi mitään! Ja mulle on ihan sama mitä muut syö, itse teen kotona paljon kasvisruokia, jota mieskin sitten syö tai sitten hän ostaa ihan omat ruuat jos lihaa haluaa :D Todella hyvä postaus, tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tosi kiva kuulla, että sulle toi on ollu kannattava valinta ja oot vielä pysynykki siinä noin pitkän ajan! Oon itekki maistanu joitai vegaanisia suklaita ja varsinkin se iChocon yksi suklaa on hyvää, nyt se nimi ei vain muistu mieleen. Se maistuu ihan Geishan sisukselta! *.* Kiitos paljon!

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus! Kaikki saavat syödä miten itse haluavat ;) Outoa valitusta oot saanut näemmä kuulla silloin, kun syöt kasvismuonaa! Ei kyllä mulla ois ees pokkaa valittaa toiselle sen ruuista...
    Itse saatan joutua välillä kuuntelemaan motkotusta, jos syön vain vähän ruokaa (mulle tulee liiasta ruuasta helposti paha olo, joten syön mieluummin pienempiä annoksia vaikkapa vähän useammin jos on tarvis). Kun hoikka ei lado lautasta täyteen ruojaa, saa helposti kuulla epäilyjä anoreksiasta... Kyllä nyt kaikkien pitäisi saada itse päättää, mitä (ja minkä verran) syö!

    www.hunajahetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä kuulla, että sulla ei oo tapana valittaa muiden syömisistä. Tosi harmi, että säkin oot joutunu kuuntelee tollasta! On kuitenkin hyvä juttu, että oot hoksannu, mistä sun paha olo johtuu ja oot löytäny siihen ratkaisun. Jospa toi kommentoiminen loppuis jossain vaiheessa!

      Poista
  9. Tosi hyvä postaus ja ihanan terve ajatusmalliruokaan heijastui tästä! Toivottavasti moni ottaa tästä onkeen, koska jokainen tosiaankin saa syödä niinkuin haluaa. Oman kropan kuuntelu on tärkeintä!

    http://www.siirikiviharju.com

    VastaaPoista
  10. Sulla on ihan älyttömän hyvät ajatukset tästä! Mäkin oon sitä mieltä että antaa kaikkien syödä just niin kuin haluaa, mitä se kenellekään muulle kuuluu :D Kummankin leirin tuputtajat on niitä pahimpia! Tosi hyvin kirjoitettu teksti kokonaisuudessaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elli!♡ Tuputtaminen on kyllä niin ärsyttävää, annetaan vaan kaikkien ottaa lautaselleen just sitä mitä haluaa!

      Poista
  11. Tosi hyvä teksti Sini ja oon sun kanssa täysin samaa mieltä! Syön itse kaikkea ja annan muiden syödä ihan mitä itse haluavat. Mua ärsyttää se, että jos joissakin sukujuhlissa satun ottamaan enemmän salaattia kuin lihaa, niin mun yksi sukulainen alkaa huomauttelemaan siitä, että miten en muka pärjää sillä ruoka-annoksella. Miksi pitää aina tulla huomauttelemaan, kun en minäkään huomauttele siitä, ettei hänen lautaseltaan löydy salaattia juuri ollenkaan? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Kuulostaapa ilkeeltä toi sun sukulaisen huomauttelu, jospa hän lopettaisi sen jossain vaiheessa!

      Poista
  12. Hieno teksti!! Itse haluaisin kovasti olla kasvissyöjä, en ehkä ihan vegaani kuitenkaan. Mutta ongelmana on se, että meidän perheessä on viisi muuta jäsentä jotka ei oo kaikki kovin innoissaan kasvisruokavaliosta. Mutta oon päättänyt, että muuttaessani kotoa pois, aijon syödä todellakin mitä itse haluan, eikä muut siihen puutu. :)
    http://aadaaws.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On varmasti vaikeaa syödä kuten haluaa, kun asuu vielä kotona. Mutta sitten kun asut omillasi, saat todellakin syödä just sitä mitä haluat!

      Poista
  13. Mä ymmärrän täysin tän näkemyksen, mutta ikävä tosiasiahan on se, ettei meidän planeetta kestä lihantuotantoa näissä mittasuhteissa sen tuottamien hullujen metaanipäästöjen takia. Myös se eläinten oikeus olla tulematta teurastetuksi ja syödyksi on asia, joka on hyvin ajankohtainen erityisesti nyt, kun laaja ja monipuolinen ruokavalio on mahdollisuus kasvissyöjänäkin suurelle osalle maailman ihmisistä. Sen takia on hyvä, ettei jengi mieti vain omia mieltymyksiä näissä asioissa, omilla valinnoilla kun voi kuitenkin vaikuttaa yhteiskunnan tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja sun kommentissa, kiitos kun kävit kommentoimassa! :)

      Poista