12.2.2018

Lähiaikojen suosikkeja

suosikit1

The Body Shopin mansikkahuulirasva

Sain tämän huulirasvan kaveriltani joululahjaksi ja se on aivan ihana! Tuoksu on niin hyvä ja lisäksi siitä tulee pientä sävyä huulille. Ja tokihan se myös maistuu mansikalta ja kosteuttaa huulet hyvin.

suosikit2

 Lumene Lähde -seerumi

Tästä olettekin jo varmaan kuulleet paljon, mutta minäkin yhdyn kyseistä seerumia ylistävien joukkoon! Pienikin määrä riittää koko kasvoille ja iho on niin pehmeä tämän ja kosteusvoiteen jäljiltä. Hinta on vain yksi iso miinus.

suosikit3

Garnier -kangasnaamiot

Nämä Garnierin kangasnaamiot ovat ihan mahtavia kuivalle iholleni! Monta näitä on jo kulunutkin ja vaaleanpunainen naamio on valikoitunut suosikikseni.

suosikit4

 Pitkät villasukat

Minulla ei ole ikinä ollut näin pitkiä villasukkia ja oli niin mukava yllätys saada tällaiset! Sopivat täydellisesti kylmiin iltoihin♥

TV-sarja: Syke

Sykkeen kaikki kaudet tulivat Areenaan ja sen myötä innostuin katsomaan niitä. Ennen olen nähnyt siitä vain yksittäisiä jaksoja mutta nyt jäin aivan koukkuun. Ei spoilauksia, kiitos! 

Uudet ruokakokeilut

Olen kokeillut lähiaikoina paljon erilaisia ruokia ja herkkuja: tofuwokkia, maapähkinävoi -nice creamia, pannukakkuja ilman jauhoja (joiden ohjeen löydät edellisestä postauksesta) sekä suklaa -smoothie bowlia näin muutamia mainitakseni. Varsinkin maapähkinävoi -nice cream ja pannarit olivat makuuni!

Löytyikö tuttuja juttuja? Mistä sinä olet erityisesti pitänyt viime aikoina? 

20 kommenttia:

  1. Voihan Syke, oon kattonu jo ne uusimmatkin mitkä tuli tän vuoden alussa joskus, heh. xd ja pitkät villasukat myös, aivan parhaat. Muitakin varmaa on mut ei näin äkkiseltään tuu mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite alotan pian Sykkeen neloskauden ja oon niin innoissani *.* Pitkät villasukat on kyllä aivan ihanat!

      Poista
  2. PITKÄT VILLASUKAT <3 ää haluisin kyl nähä ton Sykeen (sykkeen???) ku niin monet sitä hehkuttaa xd
    En oo varmaan ennen tätä maininnut mut tykkään sun blogista iha hirveesti :D<3 tätä on kiva lukea :3 jatka samaan malliin c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on ihanat! Kannattaa kattoa SykettäAreenasta, kaikki kaudet ovat siellä muistaakseni syyskuuhun asti. Voi kiitos paljon, positiivista palautetta on aina ihana kuulla <3

      Poista
  3. Pitkät villasukat on ihania, mutta tosi rasittavia kudottavia. En ikinä muista pohjekavennuksia :D

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tuo The Body Shopin mansikka huulirasva on kyllä aivan ihana! <3 Ja kiva kun oot alkanut kattomaan Sykettä, se on niin hyvä sarja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se tuoksuu niin hyvältä <3 Oon ihan samaa mieltä, onneksi alotin kattomaan sitä sarjaa!

      Poista
  5. Kiva postaus! Syke on tosi hyvä sarja :)

    VastaaPoista
  6. Oi mitä ihania juttuja <3 Nuo kangasnaamiot vaikuttavat ihanilta!

    VastaaPoista
  7. Tuo kangasnaamio on ihan huippu! :) Mä säilytän ne jääkaapissa ja jos tarviin aamulla piristystä niin laitan kylmän naamion vaikuttamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo noi on jääkaapista otettuna aivan ihanan tuntusia *.*

      Poista
  8. Toi mansikkahuulirasva kuulostaa niin ihanalta!<3 Mun lemppari viime aikoina on ollut ehdottomasti kaikki hupparit :D Oon jotenkin yhtäkkiä taas löytänyt tieni niiden pariin heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan ihana! *.* Hupparit on kyllä tosi mukavia vaatteita!

      Poista
  9. Tuo Lumenen seerumi on kyllä munkin ehdoton suosikki! ♥ Muakin harmittaa niin paljon se, että se maksaa niin paljon, mutta toisaalta yksi tuollainen purkki kestää myös aika kauan. Munkin pitäisi varmaan alkaa katsomaan Sykettä, koska oon ainoa mun kaveripiirissä joka ei ole sitä katsonut ja kaikki mun kaverit sanovat mua sivistymättömäksi sen takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on kyllä ihan totta! Koko naamalle riittää vain pari pisaraa. Kannattaa todellakin katsoa Sykettä, se on niin hyvä sarja! Mulla on vielä pari jaksoa 4. kautta katsomatta ja en tiiä yhtään mitä teen sen jälkeen :D

      Poista
  10. Noi bodyshopin huulirasvat vaikuttaa tosi ihanilta, etenkin kun niissä on usein kevyt sävy! Oon kuullut pari kertaa hyvää tosta lumenen seerumista, ja vaikka sitä tunnutaan pitävän suht edullisena, musta se on aika hintava... (krhm, pihi kosmetiikkashoppailija ilmoittautuu) Itse en oo kovin innostunut syksyllä tapahtuneen kangasnaamiokokeilun jälkeen noista Garnierin naamioista (testasin sinistä), mutta oon miettinyt että antaisin sille vaaleanpunaiselle vielä mahdollisuuden - en vaan oo nähnyt missään muita kuin sitä sinistä, osaatko vinkata, mistä saattaisi löytyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla Body Shopin huulirasvoja, varsinkin tätä mansikkaa! Se on vain niin ihanan tuoksuinen ja toi sävy on plussaa♥ Ja itekki pidän sitä tosi arvokkaana t. toinen pihi kosmetiikkashoppailija :D Sain sen arvonnasta voittamastani Bette boxista, joten oli tosi kiva sen avulla päästä kokeilemaan kyseistä tuotetta. Ite oon nähny kaikkia Garnierin kangasnaamioita -sinistä, vaaleanpunaista ja vihreää, Tokmannilla. Kannattaa käydä sieltä kurkkimassa!

      Poista