13.12.2018

Mitä joulu merkitsee minulle?

Joulu on ehdottomasti lempparijuhlani ja niin se on aina ollutkin. Joulussa on se oma ihana tunnelmansa ja kaikista parasta siinä on mielestäni se, että joulu ei kestä vain yhtä päivää kuten useimmat muut juhlat. Joulun odottamisen ja hehkuttamisen voi aloittaa oikeastaan juuri silloin kun itse haluaa ja sen oma tunnelma jatkuu vielä aatonkin jälkeen useita päiviä. 

joulunmerkitys2

Lapsena tärkeintä joulussa olivat tietenkin ne lahjat, mitäs sitä turhaan kieltämään. Ne ovat edelleenkin mukava osa joulua, mutta kaikista tärkeimpien asioiden meriitti on siirtynyt lahjoista muualle. Minulle on tärkeää se, että jouluna koko perhe on koossa ja niin tapahtuu yleensä vain kesällä juhannuksen aikoihin sekä jouluna. Tänä vuonna koko perhe ei kuitenkaan pääse paikalle, mikä tuo jouluun oman mausteensa. Jännitänkin hieman sitä, tuntuuko joulu niin paljoa joululta. 

Jouluruoat ovat tärkeä osa joulua eikä niihin voi edes kyllästyä, koska niitä syödään vain kerran vuodessa. Pidän kovasti lanttu- ja bataattilaatikosta eikä kinkkua, glögiä, joulutorttuja tai erilaisia suklaitakaan sovi unohtaa lemppariruokien listalta. Tähän aikaan vuodesta saa luvan kanssa mättää ruokaa vaikka olisikin ollut kylläinen jo aikaa sitten ilman huonoa omatuntoa. Joulu on vain kerran vuodessa, joten kyllä pienet ähkyt silloin kestää.

joulunmerkitys1

 Joulussa on myös se oma ihana tunnelmansa, mikä syntyy erilaisista tuoksuista, vuodenajasta, tv-ohjelmista, joululauluista sekä kaikesta muusta jouluhössötyksestä. On ihanaa hankkia muille lahjoja, maistella jouluruokia ja nauttia joulun tunnelmasta. Pimeän keskelle tarvitseekin juuri jotain piristystä, joten tämä juhla osuu niin sopivaan kohtaan vuotta.

Mitä joulu merkitsee sinulle?

4 kommenttia:

  1. Ihanan jouluinen postaus taas! Samaistun niin paljon tuohon, kuinka ihanaa on kun joulu kestää pidempään kuin vain sen yhden päivän! Joulun tunnelma itsessään on aivan ihana, puhumattakaan sitten tuosta miten sitä juhlitaan koko suvun voimin. Ruokaa, kynttilöitä, joululauluja, sekä sitten tietysti niitä lahjoja... En malta enää odottaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! ♥ Joulu on todellakin siitä ainutlaatuinen juhla, että siitä saa nauttia paljon pidempään kuin vain yhden päivän. Onneksi joulu on ihan pian!

      Poista
  2. Mulle joulu merkitsee rakkaitten kokoontumista yhteen!

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista