21.12.2018

Uusi stoorilainen tässä hei!

Hei kaikille jotka tänne ovat eksyneet, niin uusille kuin vanhoille tutuillekin kasvoille! Minä olen 18-vuotias lukiolainen, joka kokee erittäin suuria vaikeuksia esitellessään itseään. Käyn lukion viimeistä vuotta, eli tarkoituksenani on päästä ylioppilaaksi ensi keväänä. Viime syksynä kirjoitin ranskan, josta sain arvosanaksi M, ja keväällä kirjoitan englannin, ruotsin, äidinkielen, historian ja yhteiskuntaopin. Haaveilen toimittajan ammatista sekä Jyväskylässä asumisesta, joita kohti olen menossa hyvin toiveikkaasti.


Tätä blogia olen kirjoittanut jo melkein (apua, mihin aika kuluu?) kaksi vuotta Bloggerissa. Koska bloggaamista on oman mittapuuni mukaan jo aika kauan takana, halusin jo kokeilla jotain uutta sen suhteen ja niin päädyinkin siirtymään Bloggerista tänne Stooriin. Myös kutsulla liittyä mukaan Stooriin oli vaikutusta päätökseeni, koska en varmasti olisi omin päin uskaltanut edes haaveilla päästä mukaan johonkin tällaiseen ''järjestäytyneeseen'' blogiryhmään. Vielä on vähän hakemista Stoorin toimintojen kanssa, mutta ajan kanssa tähänkin varmasti oppii.


uusistoorilainen1
Blogini nimi oli ennen peut-être, joka on siis ranskaa ja tarkoittaa ehkä, kenties, mahdollisesti. Tämän muuton yhteydessä päätin kuitenkin vaihtaa nimeksi suomenkielisen version ja nimeksi tulikin Mahdollisesti ehkä. Nimi kuvaa ajatustani siitä, että en bloggaa mikäli en halua. Olen yleensä hyvin tunnollinen, mutta bloggaamisen haluan pitää sellaisena asiana, että teen sitä mikäli vain oikeasti huvittaa. Ja se onkin huvittanut jo pian sen kaksi vuotta, joten luultavasti tämä kirjoittaminen, valokuvaaminen ja blogin ulkoasun muokkaaminen on todellakin minun juttuni!


Kaikki vanhan blogin postaukset eivät siirtyneet tänne, koska varmuuskopioinnin lähettämisen jälkeen kirjoitin Bloggeriin vielä joitain uusia postauksia. Ei anneta tämän kuitenkaan häiritä, vaan suunnataan uusia postauksia kohti!


Mikäli haluat tutustua minuun vielä paremmin, suosittelen lukemaan tämän postauksen. Tässä oli pientä tutustumista minuun sekä avausta siitä, miksi päätin vaihtaa blogialustaa. Toivottavasti tulet viihtymään blogini parissa jatkossakin!


Jos liityt lukijaksi Bloggerin kautta, lisää blogin osoite lukemistoosi muodossa https://www.stoori.fi/mahdollisesti-ehka/rss

Mitä kautta sinä löysit tänne blogiin?

6 kommenttia:

  1. Omg olipa ylläri! Ja ihan mahtavaa, että Mahdollisesti ehkä on nyt virallinen, tiiät et oon aina tykännyt siitä onnea jatkoon Stoorin puolella! ❤

    VastaaPoista
  2. Tämmöne pieni yllätys ennen joulua oli ihan kiva järjestää! :D Tosi mukavaa että löysit tänne ja nyt ainakin muistan että pidät Mahdollisesti ehkästä! Kiitos kovasti <3

    VastaaPoista
  3. Tää oli kyllä iso yllätys! :D Tykkäsin blogin entisestäkin nimestä, mutta tää nykyinen on mun mielestä vielä kivempi :) Onnea jatkoon täällä Stoorissa! ♥

    VastaaPoista
  4. Haha, onnistuin siis yllättämisessä! :D Kiva kuulla että tykkäät uudestakin nimestä! Aattelin, että suomenkielinen versio ois helpompi sekä muistaa että lausua. Kiitos paljon ja ihanaa kun löysit tänne<3

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa ♡

    VastaaPoista