8.4.2020

Tämän hetken kuunnelluimmat #9



Tätä postausta tehdessäni huomasin, että viimeisimmän musiikkipostauksen olin julkaissut vuonna 2018. Syynä on ainakin se, että ollessani jonkin aikaa Stoorin blogialustalla en osannut jakaa Spotifysta musiikkia kyseiselle alustalle, mutta nyt taas täällä Bloggerissa on aika jakaa pari tämän hetken kuunnelluinta biisiä.

Alan Walkerin lähes jokainen kappale on sellainen, että sitä tulee kuunneltua monta kertaa peräkkäin. Jotenkin hänen biisinsä vain iskevät enkä todellakaan pistä sitä pahakseni. Noista kolmesta, jotka tähän postaukseen on listattu, lempparini on End of Time. 

Joukosta löytyy muutamia tämän vuoden Euroviisubiisejä, joita on tullut kuunneltua Euroviisujen perumisenkin jälkeen. Voi että harmitti ja harmittaa edelleen Euroviisujen peruminen, mutta toki sekin tehdään hyvän asian takia. Harmittiko sinua yhtään Euroviisujen peruminen vai eikö kiinnosta yhtään? Koska ne on nyt peruttu, niin seuraavaksi voikin sitten alkaa odottamaan joulua, kun keväällä ei tapahdu mitään. 

Kaikista kuunnelluin on nyt ollut Mouhous. Mouhousin sanoitukset ovat sellaisia, etten voi samaistua niihin oikeastaan yhtään, mutta silti pidän heidän biiseistään ihan hurjasti. Biisejä kuunnellessa tulee sellainen tunne, että kaikki ei ole niin vakavaa ja voi vaikka vähän revitellä, jos mieli tekee. En oikein osaa pukea tunnetta sanoiksi, mutta joka tapauksessa ne antavat minulle sellaista pientä ''uhmaa'' ja rohkeutta elää miten huvittaa. 

Mitkä biisit tai artistit kuuluvat tällä hetkellä kuunnelluimpiisi? Onko meillä samanlainen musiikkimaku?

Lue myös nämä:



6 kommenttia:

  1. Mun lemppari on tällä hetkellä BEHM😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänellä on kyllä niin kaunis ääni <3 Jos et oo nähny hänen live-esitystään UMK:ssa, niin suosittelen kattoo sen Youtubesta!

      Poista
  2. Nää postaukset ovat mahtavia - aina löytyy jotakin uutta! Meillä on kyllä paljon samaakin, erityisesti BEHM on ollut mullakin paljon kuuntelussa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kiva kuulla, että tykkäät! *.* Mä heräsin tosi myöhään tohon Hei rakas -biisiin, mutta sen jälkeen sitä on kyllä paljon tullut kuunneltua <3

      Poista
  3. Mulla ei ole tapana missata Euroviisuja, joten kieltämättä vähän harmitti niiden peruuntuminen! Onneksi Yleltä tulee "finaaliviikolla" vanhoja finaalilähetyksiä ja muuta, joten taidan katsella sen sijaan niitä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, vois kyllä itekkin sitten katsella noita vanhoja finaaleja!

      Poista