22.4.2020

Onlinejoogaa ja Euroviisu-pettymyksiä // puhelinkuvia

Collage 2020-04-17 15_19_52

1. Maaliskuun alkupuolella kerkesin käymään Jyväskylässä ennen kamalinta korona-aikaa. Kävin siellä muun muassa tekemässä avoimen yliopiston tentin.

2. Koko tilanne oli Jyväskylän reissun aikaan vasta alkamassa ja kotia päin lähdössäni linja-autoon tuli matkustaja hengitysmaski naamalla. Pikkaisen alkoi mietityttämään, että onkohan itse tarpeeksi suojattu, mutta onneksi tilanne ei tuolloin ollut vielä läheskään niin paha. 

3. Samalla reissulla löysin myös kyseisen mekon. Sitä kai tulee vanhaksi, kun on niin mukavuudenhaluinen.

4. Maaliskuussa olin myös paikallislehdessä hiihtoloman sijaisena pari viikkoa. Työt muuttuivatkin toisella viikolla etätöiksi, mutta hyvin siitäkin selvittiin.

Collage 2020-04-17 15_20_33

1. Fiilikset kun Euroviisutkin peruttiin. 

2. Onneksi Tempparit alkoivat, niin saa muutakin ajateltavaa välillä! 

3. Sattumalta tuli tehtyä astioihin mätsäävä aamupala. Smoothie bowlit eivät kyllä ikinä menetä hohtoaan!

4. Kauniita auringonlaskujakin on päässyt ihastelemaan ♥

Collage 2020-04-17 15_21_15

1. Kyselin Instagramissa mitä suklaista voisin leipoa ja suklaamoussekakku päätyikin valittavaksi. Se on tosi helppo tehdä ja maistuu paremmalta kuin perinteinen juustokakku. Ohje tähän löytyy Instagramini Leipominen-kohokohdasta @siniriekki.

2. Himotti niin kauan saada mämmiä vaniljakastikkeella mutta onneksi odotus palkittiin!

3. Kevät antaa hieman ylimääräistä energiaa ja jaksoin lopultakin käydä vaatekaapin läpi turhien vaatteiden varalta. Niitä löytyikin aika paljon ja sain myös aikaiseksi varattua kirppispöydän. Tilanteen takia kirppis on kuitenkin kiinni toukokuun loppuun asti, joten siihen asti ainakin vaatteet saavat vielä odotella. 

4. Ei kyllä kerkeä tulla Love Islandista vieroitusoireita, kun koko ajan tulee uusia kausia. Nyt menossa USA-versio. 

Collage 2020-04-17 15_22_09

1. Oh my goodnessin onlinejoogat ovat olleet aivan ihania! Ne jatkuvat toukokuun loppupuolelle asti, joten vielä kuukauden kerkeäisi olla mukana hyvään hintaan. Onlinessa pidetään monia erilaisia joogalajeja, kuten esimerkiksi vinyasaa, rauhallista yinia ja ihanaa slow flowta. Jos yhtään kiinnostaa päästä testailemaan joogaa oman kodin rauhassa, niin täältä löydät lisätietoa. 

2. Toinen kaunis auringonlasku, jota ei parvekkeelta valitettavasti kovin hyvin näe. 

3. Rahapajaa on hehkutettu jo kauan, mutta itse tykkään katsoa yhden sarjan loppuun ennen toisen aloittamista. Nyt oli kuitenkin hyvä hetki aloittaa sarja ja olen aivan myyty. Hahmot ovat tosi ihania ja juoni hienosti tehty. Suosittelen, jos sinäkin heräät sarjaan vähän myöhässä kuten minä! 

Siinäpä olivat noin kahden kuukauden puhelinkuvat. On aina niin tyytyväinen fiilis, kun puhelimen muistia saa vähän tyhjennettyä postauksen teon jälkeen poistamalla nämä kuvat! Seuraavaksi ajattelin käydä pienellä lenkillä virkistäytymässä podcastin kanssa ja sitten aloittelen päivän opiskeluhommia vuorovaikutusetiikan parissa. Mukavaa päivää sulle!

Vieläkö kiinnostavat  tällaiset postaukset? Miten sinä olet jaksellut nyt näinä vähän erikoisempina aikoina? 

Lue myös nämä: 



4 kommenttia:

  1. Tällaset arkiset puhelinkuvapostaukset on kyllä niin kivoja! Mua ovat nyt poikkeusaikana auttaneet runsas ulkoilu ja se, että opiskelun ja töiden kautta on saanut ajatuksia muualle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten mukava kuulla! ♥ Hyvä, että oot löytäny omat tapasi saada ajatukset muualle :) Tsemppiä kevääseen!

      Poista
  2. Ihana postaus taas <3 Mulla aika on kulunut melko mukavasti blogin muuttoa suunnitellessa - valintakokeisiin lukeminen pitäisi aloitella, mutta jotenkin siihen hommaan tarttuminen tuntuu kauhean raskaalta. Onneksi kevät alkaa olla jo näilläkin korkeuksilla nähtävissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tsemppiä kovasti noihin sun to do -juttuihin, jospa saisit kaiken hoidettua :) Tää on niin ihanaa, että on pitkään valoista *.*

      Poista