29.4.2020

Testissä mielenkiintoisimmat jäätelöt kesälle 2020

Anne tekee blogiinsa aivan ihania herkkujenmaistelupostauksia ja on ollut mukava huomata, kuinka hyvin tämmmöiset toimivat myös tekstimuodossa videon sijaan. Annen postauksien inspiroimana ja jäätelön ystävänä innostuin siis kokeilemaan mielenkiintoisimpia jäätelöitä, jotka kaikki ovat ymmärtääkseni uutuuksia yhtä Classicin jäätelöä lukuunottamatta. Osa oli pettymyksiä ja osa hyvin mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Tämän postauksen jälkeen kannattaa myös suunnata Annen blogiin lukemaan lisää herkkupostauksia!

jäätelöttestissä1jäätelöttestissä2 Kinder Joy Ice Cream
Maitojäätelöä ja maitosuklaakastiketta

Tämä oli pettymys. Odotin kunnollista Kinder-pommia mutta maku oli tylsä vaniljajäätelö eikä suklaakastike maistunut oikeastaan yhtään. Kummallista, että se oli niin mautonta. Tämä ei ollut yhtään kinderimäinen enkä tule ostamaan jatkossa. 0/5.  

jäätelöttestissä3 Magnum Ruby
Valkosuklaajäätelöä, vadelmakastiketta ja suklaakuorrutetta

Tämän maistamista odotin innolla, sillä tuosta vaaleanpunaisesta suklaasta on puhuttu niin paljon! Yllättävää oli se, että suklaan jälkimaku on oikeasti kirpeä eikä sellainen hapan kuin esimerkiksi tosi tummassa suklaassa. Suklaata olisi voinut olla vielä paksumpi kerros. Jäätelöosuus on yhtä hyvää ja täyteläistä kuin Magnumeissa yleensäkin ja vadelmakastikkeen kirpeys jatkaa kivasti suklaan makumaailmaa. Tosi mielenkiintoinen kokemus ja uskon, että tämä tulee jakamaan mielipiteitä. Kannattaa ainakin kerran kokeilla! 2,5/5.

jäätelöttestissä4
Classic valkosuklaa-vadelma
Valkosuklaanmakuinen kermajäätelöpuikko, vadelmakastiketta ja valkosuklaakuorrutetta. 

Tämä on postauksen ainoa jäätelö, joka ei ole uutuus. Classicin jäätelöt yleensäkin ovat suosikkejani, joten päätin ottaa tämän testiin joka tapauksessa. Olisin toivonut, että vadelmakastike olisi ollut omana kerroksenaan heti suklaan alla kuten joissain Classicin jäätelöissä on. Muuten jäätelö ei petä ja tykkäsin kovasti. Erityisesti valkosuklaakuorrutus oli mieleeni. 4/5.

jäätelöttestissä5 Ingman Muumi by Jättis Mörkö laku-suklaa
Kaakaokermajäätelöä, lakritsikastiketta, salmiakkikuorrutetta ja vohvelia

Salmiakkikuorrute oli ihan superhyvää! Jäätelö ei lopu heti kesken ja makumaailma oli tosi kovasti mieleeni. Ostaisin uudestaankin. 5/5.   

jäätelöttestissä6 Pirkka maidoton mango-passiotuutti
Maidotonta mangojäätelöä ja passiohedelmäkastiketta gluteenittomassa vohvelissa

Ihanan raikas, kuin mehujää kermajäätelön muodossa. Maistuu juuri siltä mitä luvataankin eivätkä maut ole esanssisia. Mangojäätelö on täydellistä mutta passiohedelmäkastike ei ihan ole mieleeni. Kaivattua vaihtelua suklaajäätelöiden joukossa. Ei tajuaisi maidottomaksi jäätelöksi. 4/5.

jäätelöttestissä7 Magnum Salted Caramel & Glazed Almonds
Suolaista kinuskijäätelöä, kinuskikastiketta, maitosuklaata ja mantelikrokanttia

Tosi herkullinen suklaakuori ja kinuski maistuu kunnolla. Suolaisuus maistuu selvästi ja se sopii jäätelöön yllättävän hyvin. Tykkäsin tosi paljon! 5/5

jäätelöttestissä8
3 kaveria Kinuskipähkinä & Maitosuklaa 
Kermajäätelöä kinuskilla ja maitosuklaakuori paahdetuilla ja suolatuilla pähkinöillä

Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii tosi hyvin tässäkin. Jäätelöosuus oli ehkä hieman pettymys herkullisen suklaakuoren jälkeen, mutta tilannetta korjaa se, että kinuskikastiketta on PALJON. Tästä muut jäätelömerkit saisivat ottaa mallia, että kastiketta laitetaan kunnolla eikä vain ihan ministi. 4,5/5.

jäätelöttestissä9
Ingman Samettisempi Omenapiirakka kermajäätelö
Omenapiirakan makuista kermajäätelöä, vohvelinmakuista kastiketta, valkosuklaalastuja ja vohvelia

Aivan omenan makuista jäätelöä! En pidä omenasta sellaisenaan, mutta jäätelönä tykkäsin yllättävän paljon. Kastikkeen määrään meinasin pettyä, mutta sitä löytyi runsaasti vohvelin sisältä. Ihan perushyvä jäätelö, ei herätä sen kummempia tunteita. Söisin uudestaakin jos tarjottaisiin. 3/5.

Kaikissa herkuissa jämähtää niin helposti syömään vain niitä vanhoja tuttuja, mutta oli tosi mielenkiintoista maistaa monia uusia tuotteita ja löytää uusia suosikkeja. Ainakin on herkullinen viikko takana, kun joka päivälle oli oma jäätelönsä!

Mikä näistä jäätelöistä on lempparisi, jos olet jo päässyt maistamaan näitä? Mikäli et ole, niin mitä maistaisit ensimmäisenä?

Lue myös nämä:

Mitä kirjaa olen vältellyt hypen takia? + 7 muuta kirjakysymystä

Testissä Garnierin silmänalusnaamio

25 postausideaa sinulle

6 kommenttia:

  1. Voi nam!! 😍 Mä en oo vielä testannut näistä mitään muita kun tuon mörkö-jättiksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä on koko tuleva kesä aikaa testata kaikki loputkin postauksen jäätelöt sekä moni muukin! *.*

      Poista
  2. Toi Ruby-Magnum oli ihan älyttömän hyvää, mut sitten taas tossa Mörkö-jäätelössä toi suklaajäätelö oli tosi mautonta sen ihanan lakukuorrutteen alla😟 Ihan hirveesti tullut kyllä kaikkia mielenkiintoisia jätskiuutuuksia täksi kesäksi🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vadelmakastike oli mun lempparia Rubyssa, mutta suklaa oli ehkä vähän liian erikoista makuuni :D Haha, nää on näitä makuasioita! Onneksi ei äkkiä lopu uutuuksien maistelu kesken. Esimerkiksi muita Kolmen kaverin jäätelöitä pitää kyllä päästä maistamaan :)

      Poista
  3. Täällä yksi joka tykästyi Ruby-Magnumin suklaakuoreen! Muista testaisin varmaankin tuon toisen Magnumin, sillä suolainen kinuski on monessa tuotteessa hyväksi havaittu maku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rubylla tuntuu olevankin omat faninsa! :) Oi että, kannattaa testata mikäli suolainen kinuski maistuu *.*

      Poista