1.10.2020

Syyskuun luetut kirjat

Syyskuu kului hyvin nopeasti kaiken uuden merkeissä. Syksykin alkoi jo antamaan itseään ilmi ja olen nauttinut kovasti ruskan kauniista väreistä. Syyskuun aikana pääsin myös paremmin tutustumaan uuden kotikaupunkini kirjastoon. Vaikka olen sen suuruuden takia vielä vähän eksyksissä kirjoja etsiessäni, olen löytänyt jo hyvin mielenkiintoisia kirjoja sen valikoimista.

syyskuunluetut1 

Salla Simukka  - Lukitut

Joukko nuoria passitetaan vankilaan rikoksien takia, jotka he tulevat suorittamaan tulevaisuudessa. Vankilasta he pääsevät pois, mikäli he itsetutkiskelun avulla keksivät nämä rikokset. Kaikki eivät taivu tähän, vaan yrittävät päästä pois vankilasta muilla keinoin.

Kirja ei ole pelkkää tavallista tekstiä, vaan sen luvut sisältävät myös muun muassa runoja. Vankilamaailma on tosi hienosti rakennettu, ja sen lisäksi tarina sisältää ihan tavallia nuorten elämään liittyviä draamoja. Yksi kirja oli ehkä vähän liian lyhyt, koska mielestäni tästä aiheesta olisi saanut vaikka kokonaisen sarjan. Loppu tuli liian nopeasti ja sen tunteeseen ei kunnolla kerennyt sujahtaa mukaan.

syyskuunluetut2 

Holly Bourne - Katsokaa miten onnellinen olen

Kirjan päähenkilö on Tori, jonka elämä on täydellistä sosiaalisessa mediassa. Hän on julkaissut esikoiskirjansa ja toinen pitäisi saada pian ulos, mutta kirjoittamisesta ei tule mitään. Sosiaalisen median ulkopuolella Tori kamppailee ikävän parisuhteen kanssa. Viimeinen tikki on, kun Torin paras ystävä tulee yllättäen raskaaksi eikä Tori tiedä, miten asiaan tulisi suhtautua. Miten Tori selviytyy kaikesta?

Kirjan juoni pyörii hyvin paljon parisuhteen ympärillä, eikä Torin elämässä vaikuta olevan paljoa muuta. Mikäli parisuhdeasiat kiinnostavat, tämä kirja on loistovalinta. En ihan tiedä, onko tämä kirja kansissa olevien arvosteluidensa arvoinen, mutta tulipahan silti luettua.

syyskuunluetut3 

Roosa Rentola - Kielestä kiinni

Kirjan jokaisessa luvussa on eri rikostarina, jossa tekijä on saatu kiinni hänen käyttämiensä kielen piirteiden takia.

Tässä kirjassa on tosi mielenkiintoinen aihe! Kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, kuinka syyllisen tekijän voi saada kiinni esimerkiksi hätäkeskussoiton perusteella. On uskomatonta, kuinka erilaiset kirjoitustavat ovat auttaneet tutkijat syyllisen tekijän jäljille. Kirjassa on myös Suomesta muun muassa Anneli Auerin tapauksesta oma luku. Tätä suosittelen rikoksista ja kielestä kiinnostuneille!

Herättikö jokin kirjoista mielenkiintosi? Onko sinulla tällä hetkellä jokin kirja kesken?

Lue myös nämä: 

Viime aikojen positiiviset

Elokuun luetut kirjat 

Ylianalysointi ei tee kenellekään hyvää 

Seuraa myös Instagramissa @siniriekki. 

2 kommenttia:

  1. Itsekin luin tuon Salla Simukan Lukitut kesällä ja pidin siitä kovasti. Taattua Simukan tyyliä! Ideasi siitä, että yhden kirjan sijaan olisi kokonainen sarja kyseisestä aiheesta on mielenkiintoinen :) Olisin itsekin voinut viihtyä kirjan parissa pidempään.
    Luen nyt tällä hetkellä Raija Orasen fiktiivistä elämäkertaa Risto Rytistä. Kirjan nimi on Toinen mies, ja suosittelen sen lukemista lämmöllä muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simukan Lumikki-trilogiakin on tosi hyvä, joten ei Lukitut kyllä kauhesti pettänyt juonellaan. Pidempihän se tietenkin olisi saanut olla! Uu, kuulostaapas jännältä tuo vinkkaamasi kirja, pitää vähän googletella lisätietoja :)

      Poista