En tiedä pituuttani täysin sentilleen tarkasti, mutta ainakin se lähentelee 180 senttimetrin lukemia. Naiseksi pitkänä ihmisenä olen joutunut erilaisiin ongelmatilanteisiin pituuteni takia, ja tässä postauksessa avaan hieman osaa näistä ongelmakohdista.
x Sopivan pituisien housujen löytäminen on täyttä tuskaa. Jos lahkeet ovat tarpeeksi pitkät, ovat housut muualta ihan liian löysät, tai sitten täytyy vain tyytyä lyhyisiin lahkeisiin. Tällä hetkellä parhaimmat farkut olen löytänyt Gina Tricotista, mutta niissäkin saisi sentti tai pari olla lisäpituutta.
x Joidenkin sovituskoppien ovet ja verhot ovat tosi matalia, ja pää näkyy sieltä muille asiakkaille. Kerran olin sovituskopissa, jossa lähes koko ylävartalo näkyi verhon yli. Onneksi ei mitään sen kummempia sovituksia silloin tarvinnut tehdä, mutta vähän ikävää se silti oli.
x Kun omia kasvoja imarteleva kuvakulma ei ole alhaalta päin, on kuvia ottaessa huomioitava tämäkin. Erityisesti silloin, mikäli kuvaaja on minua lyhyempi.
x Matalalla olevat lamput osuvat auttamatta aina päähän. Olen työskennellyt siivoojana, ja hyvin usein näissä siivouspaikoissa lamppuja oli yllättävänkin alhaalla ja pää sai kyllä osumaa.
x Edellisen kanssa samaan kategoriaan menevät ovenkarmit. Jos askel sattuu juuri siihen ''korkeimpaan'' kohtaan ovesta kulkiessa, pää osuu useinkin karmiin.
x Pituudesta saa aina kuulla. Minulle se ei ole koskaan ollut ongelma ja ihan pidänkin sen kommentoinnista, mutta kaikilla asia ei ole näin. Kun pituus on aina se ensimmäinen asia mikä huomataan, ei ehkä enää koe olevansa mitään muuta kuin ''se pitkä ihminen''.
x Yhteisselfien ottaminen on myös hankalaa, ellen itse ole kuvan ottajana. Pää leikkautuu irti, mikäli ei kumarru alas.
Ei pituus kuitenkaan pelkkää kurjuutta ole, joten niistä positiivisista puolista saisi myös oman postauksensa aikaiseksi.
Oletko sinä kohdannut ongelmia pituutesi takia?
Lue myös nämä:
Opinnot, kesätyöt, kevät - mitä kuuluu?
Esittelyssä opiskelijahaalarit sekä haalarimerkit
6 unelmaani sekä kuinka ne ovat muuttuneet vuodesta 2017
Seuraa myös Instagramissa siniriekki.









