8.3.2019

Miksi kutsun itseäni feministiksi?

Kiihkoilja, miestenvihaaja, feminatsi...

Yksikään edeltävistä sanoista ei ole totta. Minulle se, että olen feministi, ei tarkoita, että huutelisin asiaa joka käänteessä, vihaisin miehiä tai olisin suoranainen feminatsi. Olen feministi, koska maailma ei ole edelleenkään tasa-arvoinen paikka.


Karu totuus on, että esimerkiksi naisten palkka on monessa paikassa vieläkin miehien palkkaa pienempi eikä naisilla muutenkaan kaikilla elämänaloilla ole samanlaiset oikeudet. Mietitään esimerkiksi sitä, kuinka joissain maissa kuukautisten ajatellaan edellen olevan saastaisuuden merkki tai kuinka naisten ei koeta olevan tarpeeksi arvokkaita mennäkseen kouluun tai työelämään. Naisen paikka on olla kotona, miehen holhouksen alaisena. Mielestäni se ei ole ihmisarvoista elämää.


naistenpäivä3

Myöskään länsimaissa asiat eivät ole naisten kannalta täysin kunnossa: on vieläkin hyvin yleistä ajatella niin, että jos nainen kulkee vähissä vaatteissa tai sitten vaikka toppapuvussa, niin hänelle on aivan okei huudella hävyttömyyksiä ja kosketella, vaikka nainen itse ei olisi tehnyt aloitetta. Kaikkia ongelmia en voi edes luetella tässä postauksessa, sillä niitä on hyvin paljon.


Myöskin tytöttely on hyvin yleistä. Jos nainen jakaa oman perustellun mielipiteensä ääneen, on se helppo sivuuttaa tytöttelyllä ja vähättelyllä. Miksi naisen mielipiteitä ei voi ottaa tosissaan? On niin vanhanaikaista ajatella, että nainen toimisi vain hormoniensa ja kulloistenkin tunteidensa viemänä ilman oikeaa järkeä.


naistenpäivä4

Yleinen kysymys on se, että jos feminismi ajaa tasa-arvoa, niin miksi aatteen nimi korostaa naisia? Vastaus kysymykseen on se, että naiselliset piirteet ovat niitä, joiden ajatellaan olevan ''noloja''. On häpeällistä, jos mies pukeutuu mekkoon ja meikkaa, mutta jos nainen pukeutuu kauluspaitoihin, siinä ei ole mitään ihmeellistä.


On kuitenkin ilo nähdä, kuinka tämä ajatusmalli alkaa purkautua nykypäivänä. Esimerkiksi Facebookin Naistenhuoneella oli mielenkiintoinen keskustelu siitä, kuinka moni antaa lastensa päättää omista vaatteistaan, oli sitten kyseessä kumpi sukupuoli tahansa. Oli ihailtavaa nähdä, kuinka moni loppujen lopuksi antaa poikiensakin pukeutua niin sanottuihin tyttöjen vaatteisiin. Myös tyttöjen annetaan keskustelun mukaan pukeutua poikien vaatteisiin, mikäli he niin haluavat.


naistenpäivä2

Mutta palataan feminismi-aatteen nimeen. Siinä halutaan korostaa naisellisuutta, koska aatteen tarkoitus on todellakin tuoda naiset tasa-arvoisiksi miesten kanssa ja lopettaa naisellisten piirteiden nolostelu. Naisellisuus ei ole hävettävää niin naisella kuin miehelläkään, se on vain luonteenpiirre ja aivan normaalia. Miehestä ei tee yhtään vähempää miestä se, jos hän haluaa pukeutua hameeseen, mikäli hän kuitenkin kokee itsensä mieheksi. Myös naiset voivat tehdä samoja asioita kuin miehet: käyttää pukua, nousta johtajan asemaan tai työskennellä rakennustyömaalla. Kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta.


Aihe on niin laaja, että sitä on hyvin vaikea tiivistää yhteen postaukseen. Naistenpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin hieman rohkaistua ja kirjoittaa aiheesta julkisesti. Tutuilleni olen sanonut ääneen olevani feministi, mutta internetissä on jostain syystä vaikeampi puhua tästä aiheesta. Muistetaan siis hyvät tavat, vaikka tämä aihe herättäisi sinussa vastustusta tai muuten vain vahvoja mielipiteitä.


naistenpäivä1
Hyvää naistenpäivää jokaiselle upealle tytölle ja naiselle! Muista, että sinusta on ihan mihin vain! ♥

Mitä ajatuksia tämä postaus herätti?

Follow my blog with Bloglovin

6 kommenttia:

  1. Feminismin sanotaan olevan "liian käsitelty" aihe, mutta asiahan on juuri päinvastoin! Nostit esiin monta asiaa, joita mäkin oon pohtinut ja kuten sanoit, epäkohdista saisi hirvittävän pitkän listan - ja aina unohtuisi jotakin. Monet sanovat, etteivät halua kutsua itseään feministiksi, sillä siihen leimataan niin paljon negatiivista. Mainitsit feminismi-sanan viittaavan naisellisuuteen ja sitä kautta myös siihen, miten naiselliset piirteet ovat usein ne, joihin takerrutaan. Ehkä siis jälleen jo pelkästä sanasta on tehty hirviö siksi, etteivät kaikki suvaitse naisellisuuden nostamista esiin täysin positiivisessa mielessä.

    Ja sitten vielä ihmetellään, miksi naistenpäivää vietetään. Ihanaa päivää sulle <3

    VastaaPoista
  2. Siinä vaiheessa, kun feminismiä ei koeta uhkaksi, on asiaa -ehkä- käsitelty tarpeeksi! Sullakin on tosi hyviä pointteja kommentissasi! Miksi ihmeessä onkaan niin paha asia korostaa naisellisuutta, mitä pahaa siinä on? Samoin sulle mahtavaa päivää ♥

    VastaaPoista
  3. Tää postaus oli kyllä niin täyttä asiaa! tosi hyviä pointteja. Mun mielestä lapsen pitäisikin pääsääntöisesti saada itse päättää millaisista vaatteista tykkää tai sen pitäisi olla ihan okei jos poika haluaa leikkiä nukeilla ja tyttö traktoreilla :D Muistan vieläkin kun munkin iskä osti mulle ja mun siskolle aikoinaan nyrkkeilyhanskat ja imukuppipyssyt kun niitä toivottiin x)

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! Jep, mäki leikin pienenä niin poljettavalla traktorilla, radio-ohjattavalla autolla kuin myös barbeilla! :)

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä postaus, asiaa joka sana!
    Ja tätä ongelmaa ei suinkaan auta meidän(kin) ikäluokan öyhöttävät "nainen kuuluu nyrkin ja hellan väliin" äijät, jotka heittävät tuota ihan läpällä, mutta eivät tajua sen vaikutusta...

    VastaaPoista
  6. Kiitos Lotta kommentista! ♥ Ei varmaan näistä äijistä tuntuisi mukavalta, jos heistä puhuttaisiin samalla tavalla!

    VastaaPoista