16.11.2019

Helsinki on kiireisten ihmisten kaupunki

Lähdin kaverini kanssa tiistaina käymään Helsingissä. En jaksa edes muistaa, kuinka monta vuotta edellisestä kunnon käynnistäni Helsingissä on, vaikka sukulaisiani asuu siellä päin aika montakin. Erittäin ex tempore tämäkin reissu oli, mutta airbnb-asunto yllätti positiivisesti sekä kulkeminen junalla sekä raitiovaunulla oli onneksi yllättävän helppoa. Kampin ja Forumin väliä tuli kyllä sahattua aika paljon edestakaisin, mutta näiden lisäksi kävimme myös tutustumassa Kiasmaan ja Triplaan. Tosi mahtava reissu kaiken kaikkiaan ja neljä päivää kului tosi nopeasti, vieläkin olisi voinut edes päiväksi jäädä paikan päälle! Myös monia julkisuudesta tuttuja henkilöitä asteli vastaan, esimerkiksi Love Islandin Juho sekä Anssi Kela. Kyllä kannatti pitää silmät auki!


LRM_EXPORT_2052955589222481_20191116_130028745
LRM_EXPORT_2052959279389303_20191116_130032436

Parin päivän aikana kerkesi myös pistämään muutamia asioita merkille helsinkiläisistä tai ainakin pääkaupunkiseutulaisista ihmisistä. Eniten silmään pisti ihan jatkuva kiire joka paikkaan. Vaikka ratikoita kulkee ihan vain parin minuutin välein, niin silti ihmisillä oli aivan pakko juosta kamalaa kyytiä, jos yksi ratikka meinasi lähteä silmien edestä. Jalankulkijoiden valojen muuttumista vihreäksi ei voinut odottaa paria sekuntia, vaan oli pakko kävellä punaisia päin. Vaikka itsellä ei ollut mitään aikatauluja eikä kiire yhtään minnekään, sellainen kiireen ja stressin tuntu valtasi kuitenkin omankin mielen, kun kulki kiireisten ihmisten virrassa eteenpäin. Joka päivä kuului ainakin pari kertaa, kun autot tööttäilivät toisilleen, jos edessä oleva ei tajunnut lähteä liikkeelle heti valojen vaihtuessa vihreäksi. Aika stressaavaahan se oli varsinkin kun on tottunut paljon rauhallisempaan menoon omassa kotipaikassa, mutta on toki mielenkiintoista kokea hetki tällaista toisenlaista arkea.


LRM_EXPORT_2052960450970761_20191116_130033607
helsinki1

Mitään hermolomaa ei Helsinkiin kyllä voi lähteä viettämään, mutta on Helsingissä toki hyviäkin puolia: toimiva julkinen liikenne jota ei tarvitse paljoa odotella, kauniit rakennukset, eri kulttuureista tulevat ihmiset sekä laaja valikoima erilaisia kauppoja. Onhan se aikamoinen karkkikauppa tytölle, jolle Tokmannilla käynti on paras shoppailumahdollisuus omalla kotipaikkakunnalla!


Mitä mieltä sinä olet Helsingistä? Voitko rentoutua siellä vai valtaako sinutkin kova kiireen tuntu?

 

8 kommenttia:

  1. Oi miten kivan kuulonen reissu, olispa kiva lähtä käymään helsingissä itekkin taas pian! Ihan totta toi kiireisyys ja hälinä - siellä on kiva käydä, mutta kestäis tosi kauan tottua siellä asumiseen.

    VastaaPoista
  2. Olen itse muuttanut Helsinkiin pienestä ja hieman kuolleesta kaupungista nyt viime kesänä, itse pidän koko ajan liikkuvasta ja elävästä kaupungista. Itse kuljen päivittäin rautatieasemalta ruuhkamassassa töihin ja töistä kotiin, välillä se ahdistaa. Varsinkin vesisateella saa pelkää ettei itse saa sateenvarjosta silmään tai tökkäse jotakuta toista. Mutta kuitenkin pystyn rentoutumaan täällä ehkä vielä paremmin kuin vanhassa kotikaupungissani. Se ihmisten paljous ja liikenne tuo sellaisen omituisen turvallisen tunteen. Helsinkiläisillä ei aina kuitenkaan ole kiire.
    Ihana postaus :)

    VastaaPoista
  3. Asun Helsingissä enkä koe tätä ollenkaan huonolla tavalla kiireiseksi, vaikka itsekin olen kahden kaupan, koulun ja kirkon maalaiskylästä kotoisin. Rakastan kaupungin liikettä, elämää ja sitä että aina on jossain joku kauppa auki ja aina ihmisiä matkalla jonnekin. Ihan rauhassa myös koen ihmisten liikkuvan paikasta toiseen, vaikka totta kai sitä mielellään ottaa muutaman juoksuaskeleen ehtiäkseen nenän edessä olevaan kulkuneuvoon, jos sellainen on juuri tulossa, sillä välimatkat ovat täällä pitkiä ja matka kaupungin laidalta toiselle voi kestää helposti tunninkin. Ehkä olen sellainen ihminen, että saan voimaa elämänmenosta ympärilläni, mutta ymmärrän tietenkin ettei Helsingin syke kaikille tunnu kodikkaalta :)

    VastaaPoista
  4. Haha onpa tää hassu teksti lukea näin helsinkiläisenä! Muutaman viikon takaisen Lontoon-reissun aikana siellä rupesi ahdistamaan juuri tuo järjetön väenpaljous, hullu ruuhka, autot tööttäilivät ihan joka paikassa ja liikkuminen oli välillä oikeasti vaikeaa myös kävellen, ja kotiin palatessa oli niin ihana nauttia kotikaupungin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta ja kiireettömyydestä, vaikka asunkin Helsingin ydinkeskustassa! Kaikki on suhteellista :D kiva et oli kiva reissu :)

    VastaaPoista
  5. Oli kans kiva, että pääsi näkemään uusia paikkoja Helsingissä :) Asuminen tuolla ois kyllä aika outoa, vaatis se aika paljon totuttelua :D

    VastaaPoista
  6. Tosi mielenkiintoista kuulla sun kokemuksia siellä asuvana! Voin kuvitella ton ruuhkamassan mimmmonen se on, sai kyllä vähän ihmetellä minne päin ratikkaa oikein mahtuu niiden ollessa täynnä :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista, tosi kivaa kuulla ajatuksiasi! Tommonen vilkkaus ja vilinä sopii kyllä tosi hyvin osalle ihmisistä, mutta minulle se ei ole yhtään oman tuntuinen juttu :D

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, että tulit lukemaan postauksen! Haha, voin kuvitella miltä Lontoo tuntuisi minulle, kun Helsinkikin alkaa olla jo liian vilkas omaan makuun :D

    VastaaPoista